Kiire. Minä vihaan kiirettä. Kiire ahdistaa minua. Pää täyttyy ajatuksista "Voi ei, pitäisi tehdä sitä! Ja sitä ja sitä ja sitä! Apua, en mitenkään ehdi! Ja vielä sekin!". Stressaannun, ahdistun. Miksi ihmiseltä vaaditaan niin paljon?

Ensin on koulu. Läksyjä pitäisi tehdä, opiskella ja päntätä, lukea kokeisiin. Kaikessa pitäisi pärjätä, vaikka väitetään, että kaikkea ei voi osata. Silti kaiken osaamista vaaditaan. Ajatellaan vaikka keskiarvoa. Vaikka osaisit lähes kaikkea, todistus täynnä ysejä ja kymppejä, on kuitenkin yksi aine, jota et vain hallitse. Saat siitä vitosen, ja hupsis, keskiarvo tippuu roimasti, vaikka sinulla on vain yksi inhimillinen heikkous.
Perfektionismi ei ole mukava asia, ei edes puoliperfektionismi. Minä, keskiarvo korkeimmillaan 9,7 ja matalimmillaan 9,2, otan kauheat paineet koulusta. Numerot eivät saa tippua, yhdeksiköt täytyy korottaa kymppeihin. Mutta kympin keskiarvokaan ei kelpaa kenellekään. Olet hikipinko, tai ainakin hullu. Alle seiskan keskiarvolla olet luuseri. Kasin keskiarvolla olet tavis. Entäpä, jos ei halua olla mitään niistä? Niinpä, siinäpä vasta pulma.

Seuraavaksi tulevat ihmissuhteet ja harrastukset. Jos et harrasta, olet no-life. Jos et tapaa ystäviä vapaa-ajalla, olet no-life. Jos harrastat liikaa ja tapailet ystäviä liikaa, koulunkäynti kärsii. Ja se taas on entistä huonompi asia. Mutta silti pitäisi harrastaa ja pitää ihmissuhteita yllä. Pitäisi löytää kultainen keskitie, mutta se ei käykään ollenkaan helposti. Koulu menee harrastusten edelle, mutta harrastukset vievät aikaa ja vaativat paljon. Esimerkiksi viulunsoitto, jota harrastan itse. Opettaja sanoo, että joka päivä pitäisi soittaa vähintään kolme varttia. "Aina löytyy aikaa." Ja liikunta. Sitäkin pitäisi harrastaa, ja "en ehdi" on aina tekosyy. Lisää paineita, lisää paineita aina vaan.

Kuka vielä ihmettelee, miksi nykyisin stressiä on enemmän ja kaikkialla ja entistä nuoremmilla? Rima on asetettu korkealle. Vähän liian korkealle. Miten kiireen voisi karkoittaa? Toisinaan tuntuu, että sitä ei edes haluta poistaa, aivan kuin kiire olisi muotia. Ehkä kenelläkään ei ole ratkaisua ongelmaan, päivään ei saa lisää tunteja. Kukaan ei uskalla tehdä asialle mitään. Tai ehkä kenelläkään ei ole aikaa pohtia ratkaisua.